Kevät on jo hyvää vauhtia tulossa tai tullutkin. Keltaisia krookuksia on jo runsaasti pihassa, pari sinistäkin yrittänyt näyttäytyä. Tulppaanin varret kasvavat hitaansti - ainakin tällaisina päivinä kun auriko paikstaa mutta pohjatuuli pitää ilman kylmänä. Narsissitkin alkavat nousta.

Ja metsän reunassa oli pari sinivuokkoa. Leskenlehtiä en ole vielä huomannut.
Istutuspuuhatkin piti aloittaa. Puutarhurini lähetti netissä tilaamani kukan taimet jo tällä viikolla ja ne piti istuttaa ruukkuihin. Vaikka ovatkin kesäkukkia, kasvatan en ruukuissa, niitäon helppo siirrellä aurinkoon tai varjoon, eikä tarvitse rikkaruohoja kitkeä.
Tuoksuorvokkeja en listalta löytänyt tänä vuonna, minneköhän piilotin ne viime syksynä?

Mitenkähän kasvimaanai käy vesijohtoremontissa, toivottavasti mansikkapenkki säilyy. Taitaa olla turha kiirehtiä kylvöjä, ennen kuin tilanne selkiää.