Tänään lopulta otin viikatteen käteen ja niitin ruohot ja nokkoset omapuiden alta ja ympäriltä (vielä yksi odottaa huomista).
Samalla tarkkailin puiden tilannetta. Noin 10-vuotiaassa Sariolassa on taas paljon raakileita. Se on jo parina syksynä tuottanut runsaan sadon. Mutta lehdet näyttivät pieniltä ja huonokuntoisilta, joten päätin antaa puulle lannoitteita, olen laiska lannoittamaan. Nettipuutarhuri Juhan neuvojen mukaan tein rautakangella koloja puun alle, suunnilleen uloimpien oksien tasalla ja laitoin reikiin kanankakkarakeita ja myös kalkkia. Huomenna vielä vaikka nokkoskäytekastelu.
Täytyy seurata tilannetta ja ehkä hiukan vähentää raakileita, että puu jaksaa pysyä voimissaan.
Tänä keväänä istutetussa Samossakin on yhdessä oksassa neljä pientä omenan alkua, täytynee karsia ne - tai ehkä jättää yksi, jotta saa maistiaisia.