Eilen illalla varoteltiin kovista ukkosista ja sateista, mutta aamulla taivas oli kirkas, eikä pisaraakaan ollut yön aikana satanut. Nyt kyllä taas liikkuu sellaisia pilviä, että tovon, josko edes muutama pisara. Torstai-iltana satoi kymmenen milliä ja sekin näytti jo virkistäneen.
Helteet eivät sovi minulle, tunnen oloni tukalaksi kuumassa auringonpaisteessa ja siirryn sisälle, missä on edes hiukan viileämpää. Niinpä kasvimaa on saanut olla lähes omissa oloissaan. Muutaman kerran olen illalla hiukan vettä ruiskuttanut. Ja eilen illalla hiukan perkailin.
Huomasin, että sipulit ovat kasvaneet hyvin, monena kesänä olen samankokoisia nostanut. Nyt on kuitenkin naatit vielä sen verran pystyssä, että saavat kasvaa. Porkkanatkin ovat kasvaneet, hyvin hyvin pieniä harvennusporkkanoita olen jo syönytkin. Kesäkurpitsalle olen antanut eniten vettä ja kohta sieltä alkaa satoa tulla vihreästä kurpitsasta. Toinen on keltainen ja se vasta juuri ja juuri kukkii - se tosin paleltui pahemmin keväällä.
Eilen illalla herkuttelin myös koritteerimarjoillani. Vaikka ne kasvavat tertuissa, näyttävät kypsyvän yksitellen. Joku vuosi olivat kovasti lintujen suosiossa, täytyyy viedä tänään joku romppu heilumaan ja välkkymään - myös punaherukoiden viereen, nekin alkavat punertua.

Ja vielä muutama kuva - otettu jo viikkoja sitten, mutta en ole sanut aiemmin siirrettyä.

Tämä tummanpunainen pioni teki tänäkin vuonna vain yhden kukan. Toivottavasti ensi vuonna enemmän, sillä pidän tästä enemmän kuin vaaleanpunaisesta, joka kukki runsaammin.

Lupiinit ovat kauniita, enkä jaksa niitä hyljeksiä, tosin katkon rumat siemenvarret pois pihasta ja vien metsätien varteen kasvamaan ja leviämään.

Päiväkakkarat saavat levitä rauhassa, varon niitä kun keväällä ajan nurmikkoa. Nyt on piha saanut kasvaa rauhassa apilaa ja heinää - parissa paikassa on jopa ketoneilikoita.

Tämän mehikasvin piti levitä maata peittämään, mutta se innostuikin kukkimaan.