Piha jo vihertää, kohta kukkii. Voikukkia keto keltaisena ja kukkien mukana perhoset...
Narsissit ovat jo aloittaneet kukintansa, tulppaanit vielä nupussa. Erityisesti minua on ilahduttanut pari pienen pientä sarviorvokkia, jotka ovat myös avanneet kukkansa. Kun tarkkaan katsoo, niin näkee.
Yksi pioni on talven aikana kadonnut. Paikalla vain mustaa maata, yritin hiukan kuopiakin, mutta en löytänyt minkäänlaisia juurakoita, mädäntyneet? Se pioni oli pari vuotta vanha. Sitä vanhemmat alkavat heräillä vähitellen. Onneksi terassilla odottaa pari Tampereen puutarhamessuilta ostettua pionin tainta, toisen niistä aion rohkeasti istuttaa kadonneen tilalle, multa kyllä täytynee vaihtaa ja laittaa ohjeiden mukaan multaa, eikä turveseosta.
Istutusta odottavat myös nettikaupasta tilatut verenpisarat, orvokit ja miljoonakellot (mitähän nekin ovat??) sekä kerrotut petuniat. Myös samettiruusun siemenet pitäisi kylvää. Ja Tampereen messuilta ostetut joriinin juuret ovat ruukuissa, vielä ei näy elämää niissä.
Ostin tänään myös porkkanan, punajuuren, herneen ja pavun siemeniä sekä siemensipuleita. Ensimmäiset salaatit ovat jo itäneet parvekeruukussa.
Loppuviikko onkin tarkoitus käyttää puutarhatöihin.