Siis kevät ja kasvatus.

Pihassa kasvavat ja kukkivat krookukset ilman kasvatustakin. Niitä on yllättävän paljon, en muista nin paljoa istuttaneeni, enkä niihin paikkoihin, missä niitä näyttää nyt kasvan, Tulppaanin ja narsissinkin varret ovat hyvässä kasvussa. Narsissit puskivat jo lumen alta. Viime viikko oli lämmintä, ja nyt on luvattu pakkasta, mutta eivätköhan krookukset kestä.

Kasvatuskin on jo oikeasti alkanut. Keskiviikkona hain taas postista taimipaketin: steviaa, miljoonakelloja, vernpisaroita, lumihiutaleita sisarelle. Hain ne keskiviikkona aamupäivällä postista ja tajusin, ettei minulla ole multaa, mihin ne istutan, enkä ehtinyt heti ostaakaan enkä löytänyt kotoa edes kukkamultaa jota piti olla.

No, keskiviikkoiltana myöhään kotiin palatessa ostin oiekaa taimi- ja istutusmultaa, mutta meni iltaan, ennenkuin pääsin istutuspuuhiin. Istutin taimet varastoista löytyneisiin  vanhoihin ruukkuihin ja kastelin kunnolla. Näyttävät olevan hengissä, vaikka stevian lehdet olivat ruskettunet matkan varrella. Katkoin kuolleet kohdat tietysi pois.

Tässäpä taas jännitystä elämään, pysyvätkö kaikki hengissä.

Lumet ovat ainakin aurinkoisilta paikoilta sulaneat ja piha on märkä. Kohta mistä tie kääntyy pihaan kurainen ja pehmeä, tien toisella puolen oleva oja tulvii ja sielläon viellä iso kasa lunta odottamassa sulamista. Pitäisi tilata sorakuorma.

Puutkin ovat vähissä ja mietin, että pärjäänkö,  kaadettuja ja kaatuneidn puiden isoja oksia olisi hakattavissa, ehkä niillä saa kesän saunan lämmitettyä.