Lämpimän vapun jälkeen tuli kylmä toukokuu ja puutarhatyöt hautautuivat muiden kiireiden alle. Jossakin välissä olen kyllä kerran ajellut pihan puhtaaksi ruohonleikkurilla, mutta se on taas kauniin kelttainen, osassa pihaa jo hahtuvat lentelee.
Ja yhden porkkapenkin on kylvänyt viime viikolla
Tänään sain taas puhtia ja aikaa ja istutin joriinit maahan. Olen niitä ja muita vappuna istuttamiani kesäkukkaruukkuja kuskannut ulos ja sisään aamuin illoin. Verenpisaran ehdin jo palelluttaakin, mutta onneksi sieltä näkyy uutta alkua. Netistä tilaamani kukat ovat edelleen hyvin pieniä, taitaa olla viisainta ostaa isommat taimet, vaikka ne vähän enemmän maksaisivatkin.
Eilen ostin torilta myös parskaalin taimia, pyysin tusinan, maassa on nyt 20. Huomenna on tarkoitus laittaa purjot maahan, saa nähdä paljonko niitä on. Ostin myös tuoksupelargonioita pataan ja vasta sen jälkeen huomasi kukkivia samettikukkia ja pakkohan niitäkin oli ostaa.
Vapun kylvöistä peruna on taimella, samoin salaatti. Portulakkaa on muutama pienen pieni punainen alku. Maa on kuivaa, täytyy ryhtyä kastelemaan, sadetta ei luvassakaan.